Pitkästä aikaa päätin vähän päivittää tätä blogia. Viime kirjoituksesta onkin kovasti aikaa vierähtänyt, koska pennut olivat silloin neljän viikon ikäisiä. Eilen heille tuli ikää jo 13 viikkoa ja kaikki pojat ovat saaneet uuden kodin. Tyttöpentu, Sindy, jäi kotiin kasvamaan ja yksi uroksista, Sero, meni sijoitukseen Hämeenlinnaan. Ulkoilin pentujen kanssa paljon ja ovatkin nyt jo sisäsiistejä. Pieniä vahinkoja saattaa vielä toisinaan sattua. Pennut ovat hyvin reippaita ja sopivasti vilkkaita. Ensi kesänä tehdään "pentuhunoneessa" pientä remonttia. Huoneeseen laitetaan pienempi ikkuna ja ikkunallinenovi takapihalle tai sitten pelkästään ikkunallinen ovi, jos luonnonvaloa tulee tarpeeksi huoneeseen.  Helpottaa huomattavasti pentujen kanssa ulkoilua,  kun päästään suoraan huoneesta isolle, aidatulle takapihalle. Rappusten muotoa on vielä mietittävä. Niiden pitäisi olla sellaiset, että pennut pienenäkin pääsevät niitä pitkin sekä ylös että alas turvallisesti. No, onhan tässä aikaa miettiä tulevaan kesään asti .

Tässä kuva yhdestä pojasta, ikää noin 10 viikkoa.

Syy siihen miksi tämä blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle on siinä, että yleisen painostuksen vuoksi (lapset ja ystävät) liityin tuonne facebookiin eli naamakirjaan. Sielä tuleekin sitten oltua päivittäin, kun voi olla "tekemisissä" ystävien kanssa tietokoneen välityksellä, toki muutenkin, mutta aiemmin ei niin usein kuin nyt.  Muutaman sukulaisenikin löysin sieltä. Nyt heidänkin kanssa tulee oltua yhteydessä, kun aikaisemmin yhteydenpito oli hyvinkin vähäistä.

Marraskuun 10 - 12 päivä vietettiin nuorimmaisen pojan kanssa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Krister sairastui yli kaksi vuotta sitten leukemiaan ja marraskuussa oli kolmen päivän pituiset hoidonlopetus tarkastukset. Tuolloin poika tutkittiin "päästä varpaisiin". Melkosta menoa olikin tuo kolme päivää, kun käveltiin paikasta toiseen isossa sairaalassa. Ensimmäinen päivä oli se kaikkein "ratkasevin" ja minä tietysti jännitin ihan kamalasti, lähestulkoon paniikinomaisesti. Nukuttua tuli ihan tasan kolme tuntia edellisenä yönä. Onneksi erittäin hyvä ystäväni huomasi "hätäni" ja kurvasi aamulla puoli seitsemän (lähtö Tampereelle klo 7.00) autolla meidän pihaan ja lähti henkiseksi tueksi matkaan mukaan. Aamulla Krister meni selkäydintutkimukseen, josta tulos saatiin sitten vähän jälkeen kaksi. Hermoja raastavaa odotusta! Mutta.....näyte oli PUHDAS!  Eli poika on parantunut leukemiasta ja me palailemme pikkuhiljaa ns. normaaliin elämään. Joulukuun 21. päivä kävimme Taysissa päiväkäynnillä, jolloin keskuslaskimokatetri otettiin pois. Tuo katetri on ollut kokoajan tämän yli kahden vuoden ajan Kristerillä ja vaatinut kolmen päivän välein hoitamista. Lisänä vielä kaikki rajoitukset katetrin takia. Eli nyt on tikit kohta olleet viikon ja sen jälkeen poika pääsee taas saunaan! En kyllä tiedä osaako enää käydä saunassa, kun ei sinne ole saanut mennä yli kahteen vuoteen. Minäkin nyt sitten pääsen aloittamaan jälleen työt. Vielä pidetään vähän joululomaa ja sitten takas duuniin, jee! Tuntuu mahtavalta kahden vuoden omaishoitajajakson jälkeen....

Toinen suursnautsereista kuvattiin jouluisissa tunnelmissa...

Joulu oli ja meni, tai onhan tässä vielä Joulun "jämät" jäljellä . Jouluaatto oli aivan ihana! Mummi tuli meille mukanaan perinteinen joulupuuro. Sitten saapui, kotoa muuttanut, Miika tyttöystävänsä Suvin kanssa sekä Suvin isä Atro. Jarno onkin vielä kotona asumassa, toistaiseksi : ( pahaa pelkään, ettei kauaan tuokaan lapseni täälä enää viihdy. Iltaa vietettiin perinteiden mukaan ja mieletön määrä lahjapaketteja oli kuusen alla. Illemmalla meille tuli vielä Suvin sisko kihlattunsa, Laurin, kanssa. Siinä sitten istuskeltiin iltaa rauhallisissa merkeissä mukavia rupatellen. Joulusauna oli lämmitetty ja ihanasti kenelläkään ei ollut kiire minnekkään. Aivan loistava Jouluaatto!

Vielä näin jälkikäteen kaikille ystäville, kasvattieni omistajille sekä kasvateilleni oikein hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Kiitos kaikille joulukorteista sekä sähköpostilla tulleista tervehdyksistä kuvien kera.  Itse en ole enää moneen vuoteen lähettänyt joulukortteja, valitettavasti. Josko koittaisin parantaa tapani ensi Jouluna.

Pitänee pävittää tätä blogia taas vaihteeksi. Viimeisimmästä kirjoituksesta onkin kulunut taas tovin aikaa. Meikäläinen sitten, monen muun ohella, jäi koukkuun tuohon facebookiin. Empä olisi koskaan uskonut näin käyvän ja vielä ns. vanhalla iällä. No, sielä sitten ollaan ja toivonmukaan alkuinnostuksen myötä tuo siitä vähän laantuu, jääpi nähtäväksi...

Pennut täyttivät perjantaina 23.10.09 JO neljä viikkoa. Voi miten aika menee nopeasti, kumpa sitä voisi joskus vähän hidastaa. Edellisenä päivänä siirsin pennut aitaukseen, kun kovasti pyrkivät kaukalon reunoja pitkin "suurempaan maailmaan". Ainahan nuo muutokset ovat "vauvoista" vähän  outoja, niin nytkin. Ensin maattiin kaikki kasassa pedillä, eikä kukaan oikein uskaltanut lähteä tutkimaan uutta ympäristöä. Eipä nuo vaavit sitten kovin kauaa malttaneet olla paikoillaan ; ).  Hyvinkin nopeasti tehtiin tuttavuutta uuteen lukaaliin ja varsinainen riemuhan siitä sitten alkoikin, kun oli tilaa temmeltää  .  Pennut ovat jo tovin syöneet velliä ja jauhelihaa äidinmaidon lisänä, muutaman viimepäivän aikana joukkoon on lisätty liotettuja pentunappuloita ja kaikille maistuu! Pentujen emä onkin päässyt helpommalla nyt, kun pennut syövät lisäruokaa. Juliaana onkin hoitanut pentujaan niin tavattoman hyvin, että itse on laihtunut kovasti, vaikka kokoajan on ruokaa tarjolla. Vaan tuo imetys vie paljon energiaa.

Tässä pennut vielä ihmeissään uudesta "asunnosta"

Tässä ahmitaan velliä, jauhelihaa ja harjoituksen vuoksi liotettuja pentunappuloita muussattuna. Hyvin maistuu .

Keväästä syksyyn kestänyt puusavotta on nyt ohi! Kävin oikein varmistamassa täältä blogista, että kyllä se oli maaliskuu, kun tuo homma alkoi puiden kaadolla. Hemmetti, koko kesä on pätkitty ja halottu puita....rupesi jo maistumaan puulle tuo homma. Onneksi tämän rupeaman jälkeen ei tarvitse ilmeisesti muutamiin vuosiin samanlaista urakkaa tehdä. Puuta on nyt niin paljon, että riittää toviksi.  Erittäin suuri kiitos; pojalleni Miikalle, hänen tyttöystävälleen Suville sekä Suvin isälle Atrolle! Samainen suurkiitos myöskin teräsmummille (äitini siis) joka on ollut koko projektin aikana suunnattomasti avustamassa. Milloin tekemässä ruokaa talkooporukalle ja toisinaan taas halkomassa puita. KIITOS ÄITI!

Toinen juhlanaihe tänään on pentujen ikä, täyttävät kokonaista kolme viikkoa. Kehitys on kovaa. Ensi viikolla heidät täytyy siirtää isompaan tilaan, koska kovasti jo yrittävät kiipeillä kaukalon laitoja pitkin avarampaan tilaan. Onneksi kaukalo on niin iso ja laidat korkeat, että pennut pysyvät vielä hyvin sielä. Alusta on sopiva kävelyharjoitteluun myöskin. Näin alussa, kun pennut oppivat vähän kävelemään ja siirtyvät tuohon pentuaitaukseen, saavat vielä alustakseen muovitetunfroteen, koska sanomalehti on niin liukas. Siinä tassut leviävät ja pentu ei pääse liikkumaan kunnolla. Froteen päällä tassujenpito on paljon parempi. Noin viikon saavat siinä vielä harjoitella kävelyä ja sitten vaihdetaan sanomalehtiin, silloin yleensä jo kävely luonnistuu hienosti.

Tässä tänään otettuja kuvia pennuista. Kolmeviikkoisen silmänisku

Lisää kuvasaastetta.... tyttö pyrkimässä maailmalle.

Kaksin aina kaunihimpi....

Kovasti jo harjoitellaan kävelyä. Muristaan toisilleen ja yritetään leikkiä. On niitä vain niin ihana katsella!

Tässä vielä muutama syksyinen kuva takapihalta. Syyshortensia on kukkaloistonsa menettänyt pakkasten myötä ja vaahterakin haluaa eroon lehdistään. Pakko se on totutella siihen, että talvi taas tulee. Ja Joulu, voi ei! Taas, juurihan se oli ja meni.

Pahus, taisin saada kylmää eilen tuola metsässä puitahalkoessa, koneellisesti siis. Ja siinähän ei tule edes hiki. Nyt on nenä tukkonen ja olo vähemmän mukava. Kuuluu ilmeisesti syksyyn tämäkin. Hyvin olemmekin pystyneet välttelemään kaikenlaista syysflunssa, mutta nyt taitaa käydä "ohrasesti". Toivottavasti ei ainakaan tarttuisi poikaan. Lisäpotkua tukkoiselle nenälle kävin sitten hakemassa tuolta kasvimaalta tänään, kun nostin perunat ja porkkana sekä valkosipulit turvaan suuremmilta pakkasilta. Onneksi ei niitä yöpakkaset olleet vielä vieneet. Kumisaappaat ei näköjään ole meikäläisen jalkineet, villasukista huolimatta, näillä keleillä enää. Kyll niin maan perusteellisesti oli varpaat jäässä . Olosuhteista johtuen tänään jäikin sitten tuo puiden halkominen väliin. Täytyy yrittää huomena paremmalla onnella ja kera paksujen talvikenkie. TOIVOTTAVASTI taivaalta EI alkaisi vielä lähiaikoina satamaan sitä valkoista, hautautuu siinäkohtaa  loput pöllit tuonne metsään koko talveksi.

Juliaanan pennut täyttivät kokonaista kaksi viikkoa perjantaina 9.10.09. Silmät avautuivat viikolla ja pennut saivatkin heti uudenlaisen ilmeen. Tässä yhden pojan tiukkaa tuijotusta....

Kuvagalleriaan kun siirtelin näitä tänään otettuja kuvia, niin hämmästelin jälleen miten nopeaa on koiranpennun kehitys. Näissä kuvissa tuon kehitykse näkee konkreettisesti; tässä vastasyntyneet uudelleen ja.....

Tässä kaksi viikkoa jälkeenpäin; 

Hyvin on pennut syöneet ja se kyllä näkyy. Juliaana on aivan loistava äiti! Niin hoitaa ja hoivaa pentujaan hyvin. Ja maitoa tulee tosi hyvin. Juliaana vain on niin kamalan laiha nyt, kun pennut vievät kaiken energian emältä. Eilen illalla sain, lukuisten vaihtoehtojen jälkeen, päätettyä pennuille nimet. Nimet kuvastavat ikäänkuin syntymisen hetkiä, mutta niistä lisää myöhemmin.

Kaksi päivää sitten pennulla alkoi silmät rauottua, eli avautua.  Tänään heillä kaikilla silmät kokonaan auki.  Huimaa on tuo kehitys, koska huomena täyttävät vasta kaksi viikkoa. Painoa on tullut kovasti lisää, ovat mukavasti "pullukoita" kuten pitääkin. Jalkoja käytetään jo kovasti, melkein "kävellen". Kun pennut syntyvät, on uskomatonta miten heti käyttävät jalkojaan ryömiessä heti nisälle. Nyt parin viikon iässä lihasvoima on kasvanut ja käyttävät huomattavasti monipuolisemmin jalkojaan. Eipä mene kauaa enää, kun alkavat tepastella, horjuen, tuossa isossa kaukalossa (sunnuntaina vaihdoin heidät kaikki tilavampaan). Sitten kun jalat alkavat kunnolla pitämään, onkin aika muuttaa oikein kunnon pentuaitaukseen, missä tilaa onkin sitten huomattavasti enemmän kävelyharjoituksiin.

Huomisen, kahdenviikoniän, kunniaksi koitan saada pennuista uusia kuvia tänne.

Hippasen tuli mietittyä tuota otsikkoa. Meinasin kirjoittaa otsikoksi langennut nainen, mutta ehkä tuo on kuitenkin se oikea. Viime perjantaina nimittäin vihdoin tein sen ns. paluun elämään tai pitäiskö sanoa, että paluun kodin ulkopuoliseen elämään. Kaksi ja puoli vuotta tässä on nyt menty kotiin ja ruokakauppaan + sairaalat Tays ja Khks ja kaikki muu on ollut lähestulkoon tuon kehän ulkopulella. Viimeiset (kohta) kaksi vuotta onkin sitten ravattu kodin ja sairaalan väliä, joten tuo ns. ulkopuolinen elämä onkin jäänyt kovin vieraaksi. Liikennevalot ajattelin kohta asentaa tuohon pihalle, kun lapset tulee ja menee . Ensin lähti vanhin poika, mutta tulikin töiden perässä takaisin n. kuukausi sitten ja heti kohta lähtikin sitten keskimmäinen poika. Eli balanssissa pysytään näköjään. Tuota paluuta ja lähtöä sitten sorruin minäkin juhlimaan viime perjantaina kera Popedan. Nuoriso oli kyllä vähän kankea kyseiselle bändille ensin, mutta lopulta juurikin tuolla nuorisolla oli keikan jälkeen se vähin ääni käytössä . Huoppuhienoa oli kuitenkin se, että molemmat pojistani (eivät ainakaan suostuneet myöntämään) eivät  "hävenneet" ensimmäistä kertaa ravintelissa käyntiä äidin kanssa . Pakko myöntää, että tuo kyllä piristi, vaikka näin vanhemmalla iällä tietää sen, että tuosta valvomisesta seuraa parinpäivän palautuminen. Vaan oli meillä tosi hauskaa ja se on pääasia!  Koirat eivät sitten kylläkään yhtään tykänneet tästä "elämänmuutoksesta" ja osoittivat kovastikkin mieltään koko loppuviikonlopun. 

Näistä ihmeellisistä elämänkäänteistä johtuen on jäänyt tämä bloginkin päivitys ja tänään 6.10.09 pennut ovat jo 11 pävivää vanhoja. Viime perjantaina tuli ikää tasan viikko ja tässä näistä ihanista kääryläisistä kuva;

Vauvat kasvavat kovaa vauhtia ja Juliaanalata tulee maitoa erittäin hyvin, joten ovat jo tosi pullukoita pentuja. Kovin on hiljaita "pentulaatikossa", joten kaikki hyvin. Odotankin kovasti pentujen kasvamista, koska Juliaanan "lapsella" Candyllä oli pennut myöskin isä "Kapon" kanssa (kahteen kertaan tarkoituksella) ja pentuihin olen ollut erittäin tyytyväinen.  Vasta-alkajana kasvatuksessa voin sanoa, että se oma linja ja näkemys pennuista/koirasta/rodusta on vain löydettävä ja kuten monessa muussakin asiassa se yleensä tehdään vain kokemuksen ja kokeilun kautta. Epäilisin, että jokaisella kasvattajalla on juurikin nämä "vaikeudet" kasvatustyön alussa, kunnes sitä kokemusta sitten vuosien myötä karttuu. Minäkin olen nyt oppinut paljon näinä muutamina vuosina. Löytänyt sen mitä haluan rodulta; ensimmäisenä tietenkin tavoitteena terveys, toisena luonne, kolmantena tulee turkin laatu (ihan jo työni puolesta) ja sitten tietenkin se ulkomuoto. Ulkomuodolla en tarkoita sitä, että koiran pitäisi loistaa näyttelyissä, mutta mukavaahan tuokin puoli on. Lähinnä tarkoitan sitä, että koira on rakenteeltaan oikeanlainen. Meikäläinen vähän huono selittämään näin kirjoittamalla., mutta minulla kotona yksi m-h käppänän, joka on liian korkeaksi kasvanut sekä mielestäni liian pitkä rungoltaan. Toinen käpsy, valkoinen, joka hyvin pieni ja lyhyt (hyvä) mutta hänellä liian pieni pää ja kapea kuono-osa. Joten ihan näiden omien koirieni kanssa olen etsinyt sen oman linjani mistä pidän ja mitä haluan saattaa eteenpäin. Ja ah ja oih, jos vielä saisi lisäoppia näiltä "konkareilta" niin olis lähes lottovoitto tuo. Ei tarvitsisi niin useasti hakata päätä seinään . Hei paljon on vielä opittavaa! Samaa sanoin silloin, kun yli kymmenen vuotta sitten aloitin koirien trimmauksen. Oikeasti opettelen sitä vieläkin 14 vuoden jälkeen ja ehkä sitten 30 vuoden jälkeen ( jos olen elossa) niin voisin sanoa, että ole ammatiilainen .

ASIAAN!  Tässä nuo ihanan musta-hopeat vauvat eilen kuvattuna;

Nyt vaikenee tämä "mamma" täältä pentulaatikon ääreltä. Nämä "lapset" ovat nyt minulle suunnattoman tärkeitä...

Tässä me ollaan taas, ihmismamma kun kuvaa meitä jatkuvasti... Tänään meillä on ikää kokonaista kaksi päivää.

Juliaana malttoi hetkeksi poistua pentujen luota. Näpsäsin nopeasti kuvan vauvoista. Painon kehitys on edelleenkin oikein hienoa, joten Juliaanalla maitoa riittää. Voi miten ihana äiti Juliaana on. Äärettömän hienosti hoitaa pentuja. Juliaana on ollut yhdet pennut aikaisemmin ja kun toisilla koirilla on ollut pentuja on Juliaana ollut se joka päivystää kokoajan oventakan ja jos pennut vähänkin piippaavat, on Julle ensimmäisenä menossa pentuja hoitamaan. Ikäänkuin olisi ollut vähän katkera, kun ei ole hänen pennut. No, nyt on Juliaananlla ihan omat pennut ja kyllä tuo äityli nauttiikin niistä kovasti. Odotan innolla pentujen kasvamista siinä mielessä, että Juliaana on aivan mahtava luonteeltaan ja pentujen isä, Kapo, samoin.  Kapo-isä on hyvin musta karvaltaan ja karkea, hyvin karkea. Pohjavillaa on hyvin vähän nykyään. Alussa tuota oli paljonkin vaan ei enää. Kapo jättää todella hienoa jälkeä, siksi poikaa onkin käytetty vielä kun siihen on mahdollisuus. Minä olen tuntenut Kapoin ihan pienestä asti, trimmannut myös. Kapo tulee aina trimmiin tyyliin; voi kun ihana nähdä, ei olla nähty pitkään aikaan. Poika on niin ihanan avoin. Huom. tuo trimmi kun ei kaikille ole se ykkösjuttu, mutta meillä Kapon kanssa on niin "syvällinen suhde" että ihan odotettaan toistemme näkemistä. Onneksi poika on tuossa lähellä, meinaan jos olisi jossain kauempana olisin varmaan hänet kaapannut meille, on se niin ihanan!

Tässä pentujen painot tältäpäivältä, ihanan tasaista tahtia. Pojat; 282 - 272 - 282g, tyttö 282g .  Huomena todennäköisesti vielä pennut punnitsen, sitten lähdetäänkin tuohon kerran viikossa punnitukseen, kun näin hyvin painot nousee. Ihana Juliaana ja ihanat pennut!

Pennut syntyivät vihdoin 25.9.2009.  Synnytys oli, hmmm, erikoinen, ei ainakaan mikään ns. kirjasta opittu synnytys missä kaikki menee hyvin eikä ongelmia ole.  Eilisen ja tämän päivän olenkin sitten sättinyt itseäni kunnolla, koska yksi pentu syntyi kuoleena ja se todennäköisesti  oli minun vikani että Juliaana menetti yhden pennuistaan. Elikäs synnytys käynnistyi torstaina 24.9 klo 10.00. Edellinen Juliaanan (tämä toinen pentue) synnytys eteni hyvinkin nopeasti, joten kuvittelin, että niin tämä toinenkin. Vaan koko päivä ravattiin ulkona ja sisällä eikä mitään. Juliaana oli levoton ja kulki perässäni. Välillä malttoi mennä hetkeksi lepäämään, minkä tärinältään sitten sai levättyä. Illemmalla alkoi läähätys voimistua ja odottelin jo jotain tapahtuvaksi. Ensimmäinen pentu kuitenkin syntyi vasta klo 04:00, poika.  Seuraava 04:25, tyttö. Kolmas, poika 05:40. Juliaana rauhoittui ja hoiteli pentuja ja nukkui, kuten yleensä emä sitten kun synnytys on loppunut. Istuskelin ja tarkkailin emää josko vielä alkaa työntämään pentuja. Ei mitään. Juliaana nukkui, mutta heräsi heti kun joku pennuista vähänkin inahti. Hoiteli pentuja ja taas nukkui. Noin klo 09.30 puhuin tilanteesta toisen kasvattajan kanssa ja ihmettelin, että noin isossa masussa vain kolme pentua. Ihmettelin sitäkin, että tuntuu tuo Juliaanan maha vieläkin ihmeellisen kovalta. Toinen kasvattaja tuumasi, että ohi on kun emä rauhallinen ja hoitelee pentujaan. Ja hemmetti, kun sitä näköpuhelinta ei ole vielä keksitty, vai onko? No, kännykässä ei tietenkään toinen voinut nähdä tilannetta.  Joten ihan oma vikani ja lisänä vielä se, että en osannut luottaa omiin vaistoihini. Edelleenkin on sellainen epävarmuus, kun valvoo yksin synnytyksessä. Tuosta on nyt päästävä eroon ja opittava luottamaan itseensä ja tekemään ratkaisuja ihan itse.

Kävin sitten ruokkimassa ja pissattamassa kaikki muut koirat ja ajattelin sitten viedä Juliaanan ulos pissalle, kun on nyt lepäillyt rankan synnytyksen jälkeen. Muut hommat hoidossa ja Juliaana sylissä (kun ei muuten lähde pentujen luota) ulos. Siinä sitten katselin, ettei Juliaanan maha näytä kyllä siltä, että kaikki pennut olisivat masusta pois. Takaisin sisälle ja jälleen kerran likistelin Jullen mahaa, nyt oikein kunnolla. Samantien Juliaana alkaa uudestaan työntämään ja kohta tuntuu pennun jalat vaan ei näy mitään. JA työnnöt loppuu taas. Ei auta mikään. Vein Juliaanan ulos kävelemään ja työnnöt tulivat uudelleen niin että vaivoin sai pennun ulos. Valitettavasti pentu oli  kuollut. Seuraavaksi soitinkin sitten eläinlääkärille ja kerroin tilanteen. Kalkkipistos takajalan lihakseen ja heti kohta alkoi työnnöt uudelleen. Vielä syntyi yksi pentu, poika, ja elossa! Tuolloin kello olikin jo 12:30, joten ihmeitä näköjään tapahtuu. Olin nimittäin lähes varma, että kaikki mitä vielä sisällä on ovat varmasti hengettömiä, koska aikaa oli kulunut niin kamalan paljon. Vaan viimeinen pentu olikin sitten todella sitkeä sissi, vuorokaudessa lisännyt painoaan huikeat 68 grammaa!

Meikäläisellä onkin sitten ollut  totaalinen itsegritiikki eilisen ja tämän päivän aikana. En voi mitenkään ymmärtää miten tuossa synnytyksessä pääsi noin käymään. Hämärsikö väsymys ajattelua vai mikä meni pieleen. Ilmeisesti se että emä rauhottui kuten tekevät synnytyksen jälkeen, mutta silti olisi pitänyt luottaa ensimmäiseen vaistoon, joka sanoi, että emän vatsassa on vielä jotain. Kokemusta on kertynyt jo nartusta jolla on synnytyksessä ns. polttoheikkous, eli ei tule kunnon polttoja että synnytys edistyisi. Mutta tällaisesta totaalisesta synnytyspolttojen loppumisesta ei ole ollut aiemmin kokemusta. Kaikki näköjään pitää oppia ns. kantapään kautta .

Tässä kaikki vastasyntyneet 25.9.2009.

Kolme poikaa ja yksi tyttö. Poikien painot;  208-216-194g. Tytön syntymäpaino;  220g. Tässä me syntymäpäivänä:

Pentujen painot ovatkin nousseet todella hyvin. Juliaanalta tulee kovasti maitoa ja hän syö hyvin, joten emä voi hyvin siksi pennutkin saavat hienosti maitoa. Tämä viimeksi syntynyt poika päätti sitten ottaa elämästä kaiken ilon irti, kun viimein pääsi masusta ulkomaailmaan. Hän on lisännyt painoaan vallan 68 g. Tyttö tulee perässä +38g. Toiset pojat myöskin lisänneet; +18g sekä +28g, joten maitobaarilla on oltu hyvinkin ahkerasti. Ensimmäisen vuorkauden aikana, kun tuo paino voi jopa laskea ja sitten vasta lähteä nousuun.

Tämä kuva onkin sitten jo tältä päivältä. Elikäs ikää 1vrk. Mamman masun vierellä on kiva kölliä. Toisen pennun napanuora näkyykin kuvassa, elikäs tosi nopeasti napanuorat kuivuvat. Huomena saattaa jo olla niin, että ovat irronneet kokonaan.

Lisää kuvasaastetta

Viimeisimmät kuvat tältä päivältä, ikää 1 vrk.  Tämänpäiviäiset painot; Tyttö 258g. Pojat; 226g, 244g, ja 262g.

Tuon synnytyssession aikana sitten Schnappi aloitti oikein kunnon veriripulin ja oksenteli ihan jatkuvasti. Syynä saattaa olla takapihalla oleva luumupuu ja sen kypsät luumut, jotka tuulella putoilevat. Sinne suuntaavat kaikki koirat heti ulos päästyään. Jotenkin nyt sitten Schnappi (herkkävatsaisempi? ) herkistyi, kun muiden vatsa kestänyt nuo luumut. Olisiko sitten ahminut liiallisen annostuksen noita herkkuluumuja. Eilen vanhin poikani haki Attapektiä Schnapille ja nopeasti on oireet tuolla saatu rauhoittumaan. Tänään Schnappi sitten jo söi yhden keitetyn kanamunan ja hänen suurin herkku; Yrjälän puuro on valmistunut, nyt odotellaan puuron jäähtymistä. Toivon mukaan Schnappi sitä kohta suostuu syömään. Josko tämä elämä tästä taas tasaantuisi pikkuhiljaa.

Tänä aamuna alkoi Juliaana tärisemään sängyssä. Kyllähän tuohon sängyn "heiluntaan" hyvin heräsi. Nyt mennään edestakasin sisällä ja ulkona ja pedataan synnytyskaukaloa mennen tullen. Kirjoittelen sitten lisää, kun saadaan vauvoja maailmaan : )

Ei vauvoja vielä. Juliaanan masussa kylläkin käy melkoinen myllerrys, eikä ihan vähäinen määrä pentusia sielä olekkaan.  Tässä kuvaotos lauantailta;

Kovin on iso mamman masu, saapas nähdä montako sieltä syntyy. Jännitys tiivistyy. Ikäänkuin tähän mukamas joskus tottuisi. Aina tuo on yhtä jännittävää. Ruoka maistuu todella hyvin, vaan nyt on vaihdettu ruokinta kahdesta (aamuin/ illoin) kolmeen, koska vatsa on niin suuri, että paremmin sulattelee pienempiä aterioita ja useammin. Mamma voi todella hyvin, hengitys on kylläkin sellaista ähinää, kun vauvoja paljon. Kuorsaus yöisin jatkuu... mukavaa . Meikä nyt jo ihan silmät ristissä kun heräilee tuohon kuorsaamiseen, jee. Juliaanan kanssa kyllä keskusteltiin tänään, että huomena päivällä voisi aloittaa saattamaan pentuja maailmaan . Eipä tuo mamma kovasti vastannut pyytöihini, mutta toivotaan parasta. Kauppaan piti tänään lähteä, mutta laitoinkin toiset asialle, kun mamma meni synnytyskaukaloonsa ja alkoi petailemaan sielä. 

Illemmalla meidän pihaan tulikin oikein kunnon ylläri! Täysin ilmoittamatta tupsahti kunnon talkooporukka puuhommiin . Mummi ( ihana äitini) tuli hoitamaan kauppareissun ja päivysti Juliaanaa, joten pääsin "henkäisemään" synnytyspäivystyksestä puuhommiin porukan kanssa. Paljon saatiinkin aikaiseksi. Suunnaton kiitos;  Suvi ja Miika sekä Atro!!!!